1.24.2007

Parisuhdearvo stokastisena prosessina

Olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että ihminen loppupeleissä kiinnittää kumppaniehdokkaaseensa ajan suhteen indeksoidun stokastisen prosessin, joka kuvaa ehdokkaan parisuhdearvoa. Tähän viittaa esimerkiksi vanhan kansan ohje katsoa vaimoehdokkaan äitiä, ei niinkään vaimoehdokasta. Tarkoitus on siis kiinnittää jonkinlainen arvio ehdokkaan arvon kehitykseen pidemmällä aikavälillä.

Tämä ajattelu herättää kysymyksen siitä, miten eri parisuhde-ehdokkaiden arvoja voitaisiin vertailla tiettynä ajanhetkenä eli silloin, kun valintaa ollaan tekemässä. Ehkäpä kyseessä on pitkälti henkilön preferensseistä riippuva valinta, mutta tällaisesta parisuhdearvon määrittämisestä voisi pystyä jotain teoriaakin hahmottelemaan.

Mikäli henkilö tavoittelee pysyvää parisuhdetta, saattaa olla edullista pyrkiä valitsemaan sellainen kumppani, jonka kanssa parisuhdearvojen kehityksen voi olettaa olevan suunnilleen samanlainen. Tällöin vältetään kumppanien välisten suurten parisuhdearvojen erojen kielteinen vaikutus parisuhteen kestävyyden kannalta.

Palaan asiaan, kuten on ollut tapana luvata.